Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Ingeborg Maria Sick
Suomennos.
WSOY, Porvoo, 1915.
Tyroolin maa.
"Tyroolin uljas kotka, miks oot niin punainen? — Punaisna hehkuu päivä, punaisna virtaa viini ja hurme vainolaisen — siks olen punainen."
Kaukana etelässä päin, laakean, lainehtivan tasangon reunalla, lepääsuuria sinertäviä, kultareunaisia pilviä.
Siellä kohoaa Tyroolin maa.
Tyroolin maa … Sen vuoret ovat korkeat valkoisine, lumenpeittämine,ylpeine huippuineen. Kun aurinko laskee mailleen, pitävät valkoisetvuorenhuiput sen viimeisiä liekehtiviä säteitä vankeinaan, kunnes neitse muuttuvat hehkuvan punaisiksi.
Kaukana alhaalla leveissä, vihreissä laaksoissa, missä virratjuoksevat, kypsyy suuria, raskaita rypäleitä — varjossatummansinisinä, auringonpaisteessa punaisina, ikäänkuin näidenkuulaitten kuorien alla olisi tulta tai verta. Ja matalien, vaikeittentalojen pihamailla viikuna- tai kastanjapuun alla tarjoillaan vieraallepunaista viiniä ja leipää.
Vihollisverestä ei näe jälkeäkään — maassa on syvä rauha — muttamonessa paikoin muistutetaan mieleen, miten verta virtasi ja kuinkamaan omat lapset uhrasivat itsensä. Muistan ison haudan pienelläötzthalilaisella kirkkomaalla; haudan vanhaan kiveen oli piirretty:"Anno 1799 kuolimme me köyhät sotilaat Tyroolin puolesta ja olemmetähän haudatut."
Kuulen Inn-virran kohisevan jyrkkien kallioäyräittensä välissäPontlatzerin sillan alla, jossa Tyroolin kotka niin lujasti iskiterävät kyntensä ryntäävien vihollisten parveen, että kaikki saivatsurmansa.
Näen luostaritornin kalliolla ja punaisen merkin sillä kohdalla muuria,mistä nunna mieluummin heittäytyi syvyyteen kuin antautui ranskalaistensotilaitten käsiin…
Mutta punaisemmastakin verestä muistutetaan Tyroolin maassa. Pitkinkaikkia laakson teitä — missä marmorisirpaleet hohtavat ja postivaunutmatavat eteenpäin — viiniköynnösten loppumattomien rivien välissä,vuoren jyrkimmänkin polun reunalla — kaikkialla on isoja ristejä. Jaristiinnaulitun käsistä ja jaloista, mutta eniten kyljen haavastatihkuu veripisaroita ristin puille — lähtien punaisimmasta sydämestä,mikä on sykkinyt tässä maailmassa.
Tähän pyhään, punaiseen sydämeen on Tyroolin maa vihkiytynythorjumattoman uskollisena — jota uskollisuutta asukkaat itse sanovat"Tyroolin tavaksi." Siitä laulavat he laulussa, joka on heille rakkain.Kesäkuussa, jolloin vietetään juhlaa pyhän sydämen kunniaksi, ovatkaikki vuorien rinteet hehkuvan punaisina puhjenneista alppiruusuista,joita poimitaan alttarien koristuksiksi.
Merkillinen vetovoima on punakotkaisen vaakunakilven maalla! Sitätäytyy rakastaa samansuuntaisella rakkaudella, jolla rakastaa omaamaatansa.
Tyroolin maassa on kaunista… Kävely poikki alppiniittyjen kesäpäivänäon jo juhla. Alppiniityt kesäaikoina, ne ovat kuin päivänpaistetta —päivänpaistetta lähtee vihreästä maasta, kaiken värisiä välkkeitä jasäteitä.
Loistavan keltaista, tulipunaista, liekehtivän sinistä!
Vaalean kullanhohtavia kevätkukkia, kulleroita, orvokkeja… Korkeitatulililjoja, jotka kuin liekehtivät, vaniljakämmekkäitä lämpiminepurppuralehtineen, vähäisen vaaleampia neilikoita, kalpean punertaviakevätesikkoja… Sametinsinisiä gentianoja, isoja, tummia lemmenkukkia,sini