E-text prepared by Tapio Riikonen
Kaksi kertomusta
Kirj.
J. [Cornelia Lewetzow]
("Erään nuoren tytön elämänvaiheiden" tekijä).
Pietarissa,A. Lindeberg'in kustannuksella.1884.
Pietarissa,
Evdofimovin kirjapainossa, 1884.
Kun isäni monta vuotta sitte siirrettiin tänne kaupunkiin, tuli minunosakseni vanhimpana tyttärenä seurata häntä asettamaan uutta kotiammekuntoon, sill'aikaa kun äiti ja lapset vielä asuskelivat entisessä.
Isä, jolla oli yhtä rajaton kuin ansaitsematon luottamuskelvollisuuteeni, jätti kaikki minun toimitettavakseni, ja siinä sitteseisoin eräänä aamuna epätietoisena ja avuttomana suuressa asunnossakeskellä mattoja, heinäsiteitä ja puoleksi peitteistään esiin otettujahuonekaluja. Huoneet olivat suuret ja kokonaan uudistetut; öljyvärin,liisterin ja höylälastujen hajut täyttivät sopusoinnussa kaikkihuoneet. Yht'äkkiä aukaisin kaikki ikkunat.
Oli kaunis toukokuun aamu; puhdas, melkein liian raitis ilma virtailiniin virkistävänä luokseni. Pitkän kadun hiljaisuutta häiritsiainoastaan erään vanhan leipämuijan vakavat askeleet; tuuli häälyttelivalkeata vaatetta hänen korinsa päällä ja välkytteli sitä auringonpaisteessa.
Vastapäätä oli pieni yksikerroksinen rakennus, jonka toisella puolellaoli piha, toisella puolella puutarha. Ruusut kukkivat peilikirkastenruutujen takana, rehevä murattiköynnös kiemurteli ikkunapuitteidenympärillä, varpunen viheriässä häkissään viserteli täyttä kurkkua,sukkakudin oli pöydällä ompelukorin ääressä. Muistan selvään kuinkavilkkaan tunteen se pieni talo minussa herätti siitä, että se olitodellinen koti, rauhan ja rattoisuuden asunto. Mikä vastakohtase oli verrattuna kaikkeen epäjärjestykseen, mikä täällä meillävallitsi; pihakin komeine pumppuhuoneineen, ja suurine, siistinekyyhkyislakkaneen näytti niin järjestetyltä ja siistityltä, että sitäoli oikein hauskaa katsella. Puutarhassa rehenteli helluntaililjoja japioonikukkia; kukkapenkereet olivat sievästi tasoitettuja, käytävätäsken haravoitut; perimmässä osassa pilkisti pari mehiläiskupua.Viheriävartinen lapio oli nojautuneena pientä kukkivaa hedelmäpuutavasten; se oli varmaankin aivan äsken sinne asetettu; se näytti niinelävältä. Kuka sen siihen oli asettanut? Mikä hyvä keijukainen siellähallitsi?
Tuskin olin näin kysynyt, kun jo sain vastauksen, kuitenkin aivantoisellaisen kuin mitä olin odottanut. Pienen soman keijukaisen sijaannäyttäytyi pitkä, jotenkin ruma ja ijäkäs nainen porstuan ovella;hänessä huomattava itsenäisyys ja riippumattomuus osoitti häntä tuonpienen valtakunnan hallitsijaksi. Hänellä oli kori käsivarrellaan jasiitä hän sirotteli runsaasti siemeniä kyyhkysille. Kun alkuperäinenhämmästykseni oli asettunut, en voinut muuta kun mielihyvällä häntäkatsella, niin puhdas tyytyväisyys loisti hänen rehellisistä,kulmikkaista kasvoistaan. Hänellä oli yllään sini- ja valkoraakainenpumpulihame, joka ahtaasti liittyi hänen sangen kauniisen vartaloonsa,lumivalkoinen liinavaate-esiliina ja kunnioitusta herättävä, hyvinlaskutettu myssy, jonka nauhat päättyivät korusolmuun leuvan alle. Kunkori oli tyhjennetty, laski hän kätensä sen sangalle ja katseliympärilleen; oli ikäänkuin hän olisi kiittänyt siitä, että aamu oliniin kaunis. Vihdoin huomasi hän minut; me tervehdimme yht'aikaa; hänastui ripein askelin pihan yli, kävi viistoon kadun poikki ja seisoiedessäni.
"Anteeksi, oletteko majurin tytär? — Niin, sitähän arvelin. — Voi,älkää panko pahaksenn